Tänä vuonna tuli kuluneeksi 400 vuotta paljon henkilörunoutta julkaisseen Ericus Justanderin syntymästä. Justanderin runoja käsittelevän kirjoituksen ensimmäinen osa on luettavissa täällä.
Vuonna 1652 Justander julkaisi suomenkielisen hautarunojulkaisun Christina Staffanintyttären muistoksi. Vainajan puoliso Bertil Judius oli Justanderin tavoin opiskellut Turun akatemiassa. Christina Staffanintyttären julkaisu sisältää peräti neljä suomenkielistä runoa, jotka osoittavat runoilijan laajentaneen aiheiden ja runokeinojen valikoimaansa. Tässä julkaisussa – jonka säilynyt kappale on valitettavasti huonokuntoinen ja mikrofilmi osin lukukelvoton – on mukana myös säkeistöllistä, riimillistä runoutta.
Ensimmäinen runo kuvaa kuolemaa ja sen luonnetta: kuolema tempaa pois nuoret ja vanhat ja jättää omaiset itkemään ja kaipaamaan kuollutta. Toinen runo on säkeistömuotoinen ja loppusoinnullinen Cantus Funebris eli hautajaislaulu. Kolmannessa runossa puhujana on vainajan tytär Margaretha, joka oli äitinsä kuollessa nelivuotias, ja neljännessä poika Samuel, joka oli vuonna 1652 vauva- tai taaperoiässä. Runossa lapset valittavat kuoleman aiheuttamaa surua, mutta muistuttavat myös ilosta, joka odottaa tuonpuoleisessa. Tyttären runo kuuluu seuraavasti:
ACH/ Ach armast Äitisem
Jocos jätät Isäsem!
Me myös pienet Pickuruiset.
Itkemähän imewäiset.
Jumal meist murhen pitäkän?
En me sinua sinä ikän
Näe enä täsä Elos
Waan Isän Abrahamin Ilos
Myöhemmin Justanderin suomenkielisissä runoissa inspiraation lähteenä näyttää toimineen suullinen runous – näin kirjailija ainakin haluaa lukijan uskovan. Justanderilla on tapana käyttää otsikoita, jotka viittaavat kansanrunouden jäljittelyyn ja kansanrunopiirteiden käyttöön. Kaarle X Kustaalle ja Hedvig Eleonooralle omistettu hääruno vuodelta 1654 on otsikoitu Imitatio Antiquorum Tavvast-Finnonicorum Runorum, eli runo esitellään lukijalle vanhan ”hämäläis-suomalaisen” runon jäljitelmänä.
Justanderin vanha hämäläis-suomalainen mitta on muunnelma suullisen runouden runomitasta, joka myöhemmin tuli tunnetuksi kalevalamittana. Todennäköisesti Justander on kuitenkin tutustunut suullisen runon mittaan kirjallisten lähteiden eikä kansanrunon kautta. Tähän viittaa Justanderin tapa täydentää yleensä riimitöntä kalevalamittaa loppusoinnuin. Justanderin tulkinta runomitasta vastaa ajan oppineiden kuvauksia suomalaisen runon mitasta. Erilaisten runokeinojen yhdisteleminen ei toisaalta ole tyystin vierasta suulliselle runollekaan. Lisäksi 1600-luvun kansanrunoudesta ei juuri ole säilynyt muistiinpanoja, joten emme tarkkaan tiedä, minkälaista oli Justanderin aikalaisten laulama suullinen runous. Akateemista oppia saaneiden henkilörunouden kirjoittajien suosimassa muodossa kalevalamittaan kuului joka tapauksessa aina riimi. Riimitön kalevalamitta yleistyi henkilörunoudessa vasta vuosisadan lopulla.
Justanderille suomenkielisille runoille on ominaista runsas ja kekseliäs alkusoinnutus, jota käytetään esimerkiksi häärunossa Ericus Tawastille ja Beata Pictorialle vuonna 1656. Runossa sulhasta kuvataan talonpoikana, joka huolehtii siitä, että sato saadaan talteen ja kellarit ja aitat ovat täynnä.
Riuguill runsast peldons pijrtä/ salwons siemell silittä
Cota / kellar culumata pysyköhön puuttumata
Aina aitta awoinna andamahan almusata
Eipä se händä häwitä almu saata autioxi (--)
Sama runokeino esiintyy Viipurin uuden kirkon vihkiäisiä juhlistavassa runossa vuodelta 1664. Gratulatio Germanica & Tawast Runico-Rythmica sisältää viidennen Mooseksen kirjan säkeeseen perustuvan onnittelurunon saksaksi sekä suomenkielisen runon, jälleen ”hämäläisellä” mitalla. Runo on gratulaatio eli onnittelu kirkkoherrana toimineelle Samuel Reuterille, ja siinä kuvataan kirkon rakentamista.
Catz cuin se suuri Salomon
Rakens HERran huonen jalon
Caunist Cedrist ja muista calleista
Caluista/ Cullaisist calleimmist
Ratk nijn Reutter Careelis cans
HERran Huonen iuur alustans
Perustan/ päättän päällisex
Laittan liki täydelisex
Eij ilman suurta surua
Waiwa wäsymät wisua (--)
Kohdehenkilön vertaaminen esikuvalliseen tunnettuun mytologiseen hahmoon tai raamatulliseen henkilöön oli tavallinen ylistämisen keino runoudessa, ja Justanderin runossa kirkkoherra Reuteria verrataan temppelinrakentajana tunnettuun Raamatun kuningas Salomoniin.
Justanderin saksan- ja suomenkielistä runoa vuodelta 1664.
Myöhäisempää tuotantoa edustaa onnitteluruno Andreas Pacchaleniukselle, joka ilmestyi tämän suomentamassa Henric Castreniuksen hartauskirjassa Cantio Cygnea domini nostri Jesu Christi. Suomennos julkaistiin vuonna 1667. Tekijää onniteltiin useilla runoilla, joiden kirjoittajista moni kuului Justanderin tavoin Turun akatemian professorikuntaan. Latinankielisten runojen joukossa on kaksi suomenkielistä runoa, joista toinen on Justanderin ja toinen Tyrvään kirkkoherran Tuomas Rajaleniuksen kynästä.
Justanderin onnitteluruno Cantio Cygnea -teoksessa seuraa Abraham Thauvoniuksen ja Axel Kempen latinankielisiä runoja.
Justanderin onnittelurunon aihe on peräisin Castreniuksen kirjan otsikosta, jossa Jeesuksen viimeiset sanat ristillä vertautuvat joutsenlauluun. Uskomusten mukaan joutsen, josta Justander käyttää vanhaa sanaa luiko, laulaa juuri ennen kuolemaansa kauniimmin kuin koskaan eläessään.
Catz cuin Luicoi lauleskele
Cosck händ cuolem cauhistele
Wähä ennen ennustele
Surematans suruele
Surun wirttä weisaele
Pitkäll caulall caiahtele (--)
Teoksen kääntäjää Andreas Pacchaleniusta Justander kuvaa seuraavasti:
ANTI autuas hämäläinen
Micoin Poica Packalasta
Ricas runoist/ Riddarlasta.
Ruotzist syväx suomex käänsi
Ja wiel hywäx hämex wäänsi
(--)
Pacchaleniusta kiitetään siitä, että hän on suomentanut teoksen ja kustantanut sen omilla varoillaan:
Kijtos cunnia caikild tule
Cuin näit näke/ luke/ cuule
Paras palka päähäs pannan
Cunnian cruunu cutas cannat.
Kircaast cuin yxi tähti kijlät
Taiwaas Sieluin Salin sisäll.
Usein Justander viittaa myös itseensä omissa runoissaan identifioiden itsensä runon kirjoittajaksi. Näin myös Pacchaleniukselle omistetun onnittelurunon lopussa:
Näin nyt (weickan) ERICH ennust,
Juttel JUUSTI, toden tunnust!
”Justanderin runoilijanansiot olivat vähäiset, mutta suomalaisen runouden historiassa hänellä on paikkansa. Hän oli omaksunut kansan kieltä ja -perinnettä arvostavan ajattelutavan ja pyrki tietoisesti palauttamaan suomalaisen runonsepittelyn lähemmäs perinnäistä kotoista ilmaisua”, toteaa Annamari Sarajas väitöskirjassaan Suomen kansanrunojen tuntemus 1500–1700-lukujen kirjallisuudessa. Ericus Justander kuuluu suomenkielisen henkilörunouden aloittajiin ja ensimmäisiin runoilijoihin, joiden tuotannossa käynnistyy suullisen runouden reseptio kirjoitetun kirjallisuuden piirissä.
Hyvää juhlavuotta, Ericus Justander!
Ericus Justanderin runoja:
Onnitteluruno teoksessa Cantio cygnea domini nostri, Jesu Christi. Se on: meidän Herran Jesuxen Christuxen wijmeisest puhest/ ristin päälle rippuesa (–) sildä corkeest ia hywin oppenelda herralda/ M. Henrico Carstenio Borgos Udella maalla/ hywin asetetulda kirkoherralda/ ruodzixi cocohon pandu: waan nyt jumalisest aiwotuxest/ (–) hämen suomexi käätty ia präntijn annettu omal culutoxel ab Andrea Michaelis Pacchalenio. Peder Hansson, Turku 1667. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2016-00011403
Carmen nuptiale in Solenitaten Nuptiarum (–) Dn. Erici Tawast (–) Beatae Johan. Pictoriae (–) Peder Hansson, Turku 1656. Julk. Toini Melander, Suomalaista tilapäärunoutta Ruotsin vallan ajalta I (1928)
Epitaphium Se on Haudan ylitzen Kirjoitus (–) Christina Staphanin Tyttärelle (–) Surullisele jälkenjänelle Miehelle ja Suculaisille Lohdutoxexi kijruhusti Kirjoitti Ericus Johannis Justander. Petrus Wald, Turku 1652. Kansalliskirjasto.
Imitaito Antiquorum Tavvasti-Finnonicorum Runorum (1654). Julk. Toini Melander, Suomalaista tilapäärunoutta Ruotsin vallan ajalta I (1928)
Inauguratio Templi S.S. Trinitatis Thet är Kyrcke-Wignings-Sermon, hållen uthi en stor och anseenlig Folcks confluens och myckenheet i Wijborgz Förstad; Sijkaniemi nya Kyrckia (–) den 24. Iulij Anno 1664. Petro Hansonio, Turku. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012162
Ultima justa (–) dn. Christinae Catharinae Steenbock (–) Sidste ehretienst öfwer (–) fru Christina Catharina Steenbock (–) Wijmeinen muisto, eli kirjoitus, ylitze f. Christinan Catharinan Steenbokin. Präntätty Turusa Pietari Waldilda 1651. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2020-00027673
Kirjallisuutta:
Melander, Toini: Personskrifter hänförande sig till Finland 1562–1713. Bibliografisk förteckning (1951)
Pitkäranta, Reijo: ”Justander, Ericus”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002278
Sarajas, Annamari: Suomen kansanrunouden tuntemus 1500–1700-lukujen kirjallisuudessa (1956)
Suomen kirjallisuus II. Ruotsin ajan kirjallisuus. Toim. Martti Rapola (1963)
Ajan virrasta kirjoituksen ikuisuuteen 