Toukokuun lopussa juhlitaan Helsingin yliopiston Filosofisen tiedekunnan promootiota, jossa tuoreet maisterit saavat sormuksen sormeensa ja laakeriseppeleen päähänsä ja tohtorit saavat oikeuden käyttää oppiarvonsa merkkejä, tohtorinhattua ja miekkaa. Yliopistolliset promootiot ovat itse asiassa vanhimpia Suomessa vietettäviä juhlia: promootioita on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1643, jolloin promovoitiin Kuninkaallisen Turun Akatemian ensimmäiset maisterit. 1600-luvulla promovoitiin vain maistereita, tohtoripromootio tuli kuvioihin vasta myöhemmin. Turun Akatemian promootiojuhlallisuuksiin kuului itse aktin ohella jumalanpalvelus, illallinen, puheita sekä musiikkia, ja nämä ovat yhä edelleen osa promootioperinnettä. Promootiota juhlistettiin Turun Akatemian aikaan ja juhlistetaan edelleenkin myös tilaisuutta varten kirjoitetun runoin.
Varhaisin promootiorunous oli leimallisesti henkilörunoutta, eli runot omistettiin yhdelle tai usealle nimeltä mainitulle maisterille, ja kirjoittajat olivat yleensä heidän tuttaviaan yliopistosta. Turun Akatemian aikaan promootiorunous oli usein latinankielistä, olihan latina tieteen ja oppineisuuden yleiskieli. Varhaisin suomenkielinen promootioruno julkaistiin niinkin varhain kuin vuonna 1624, eli ennen Akatemian perustamista. Tällöin Samuel Kroell onnitteli pohjoissaksalaisesta Rostockin yliopistosta maisteriksi valmistunutta Johannes Roslavusta suomenkielisellä runolla.
Nykyisin promootiorunot ovat juhlarunoutta, tilausteoksia. 1920-luvulta lähtien Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioon on tilattu sekä suomen- että ruotsinkielinen runo. Uusien tilausteosten ohella promootioissa on tullut tavaksi nostaa esiin myös aiempiin promootioihin laadittua runoutta: esimerkiksi omassa tohtoripromootiossani vuonna 2019 esitettiin varta vasten promootioon tilattu Tatjana Brandtin runo På den här sidan av mörkret, ja uusintaesityksenä kuultiin A. Oksasen runo Tervehdyssanoja 31 p. Toukok. v. 1869 seppelöidyille Filosofian Majistereille. Vuoden 2022 promootiossa taas esitettiin Samuel Haartmanin latinankielinen runo ensimmäisestä promootiosta vuodelta 1643, Votiva clausula.
Suomenkielinen promootiorunous sai jatkoa jo vuonna 1679, jolloin maistereita onniteltiin peräti kahdella suomenkielisellä runolla. Toisen kirjoitti Martinus Prochman (k. 1695) neljälle Pohjanmaalta kotoisin olevalle promovendille, joista yksi oli hänen veljensä Johannes Prochmann (k. 1694). Veljekset olivat Lapuan kirkkoherran poikia. Runo alkaa laajalla aloitusformulalla, jossa puhuja alustaa runonsa aloittamista runonlaulajan tapaan:
Tällä Ajal Autualla Tosin jo toiwotetulla Ruweta ios runohini Taidaisin/ taick’ Lauluihini Cosc ey estet ensingänä Cusaan cuulu ollengana. Alca sijs nyt Siwiästi Ilo laulus iloisesti Näille Herroille hywillen Weljel ja muil ystäwillen (--)
Runossa iloitaan maisterien menestyksestä ja toivotetaan heille onnea ja siunausta tulevaan. Runon perusteella kaikki neljä olivat ilmeisesti työllistymässä kirkollisiin toimiin: heidän tuleviksi tehtävikseen mainitaan opettaminen, saarnaaminen sekä lauman vetäminen, eli seurakunnan johtaminen.
Toinen vuoden 1679 suomenkielisistä runoista on kirjoitettu kahdelle viipurilaiselle maisteripromovendille ja sen kirjoittajana on pidetty Olaus Qwastia (k. 1704). Runo on laadittu 1600-luvulla suosittuun vuoropuhelumuotoon. Dialogimuoto antaa runolle didaktisen sävyn: se selittää lukijalle, mikä promootio on ja miksi sitä vietetään. Opettavainen ote voi olla tietoinen valinta. Sekä kirjoittaja itse että toinen promovoiduista maistereista, Henric Winter (k. 1694), olivat viipurilaisten porvareiden poikia, ja on mahdollista että runolla on ollut myös ei-akateemista yleisöä, jolloin perehdytys promootion merkitykseen on ollut tarpeen.
Runossa vuoropuhelua käyvät Vulgus Carelicum, Karjalan väki, sekä Musae Auranae, Aurajoen muusat. Muusat olivat antiikin mytologiassa eräänlaisia tieteen ja taiteen haltijahahmoja, ja heidän tehtävänsä runossa on johdatella kuulijoita promootioperinteeseen. Runon alussa karjalaiset ihmettelevät Turusta kuuluvaa hälinää, jonka arvellaan tarkoittavan, että yliopistokaupungissa on jotain merkittävää meneillään. Muusat kertovat, että kyse on akateemisesta juhlasta:
Jotka idzens ahkeroitta, Nit miös andat cunnioitta Crantzil sangen caunucaisell, Sormuxella kijldäwäisell, Corkiast wiel oppinuxi Cudzutta Magisterixi. Nin miös tänäpäiwän tehdän, Julkisesta caicken nähden, Joucko suur Magisterixi, Caxi kymmend, waia caxi.
Karjalaiset utelevat, onko kahdeksantoista maisterin joukossa yhtään oman maakunnan poikaa, ja muusat kertovat kahden viipurilaisen osallistuvan maisterinpromootioon. Lopuksi Karjalan väki tervehtii tuoreita maistereita:
Rauha, tervyt teille tuokon, Ikä pitkä miöskin suokon Pyhän nimens cunniaxi, Wanhembitän lohdutuxi, Ilox miöskin langolaisten, Ylistöxex carjalaisten, Isänmaallen oiennuxex, Idxe täillen hyödytyxex: Näinbä toiwot carjalainen, Culcon sitä Jumalainen, Nin miös jalo lukevainen, Jalomb olcos tutkiwainen.
Mitään yksittäistä selkeää syytä sille, että suomenkielinen runous nousi akateemisissa yhteyksissä esiin näin varhain, ei tunneta, mutta asiaa olisi kiinnostavaa tutkia tarkemmin. Huomiota herättävää promootiorunojen tapauksessa on, että suomi on julkaisujen ainoa kansankieli: toinen runoista on ilmestynyt julkaisussa, joka sisältää runoutta myös latinaksi, kreikaksi ja hepreaksi, toinen sisältää suomen ohella ainoastaan latinaa.
Vuoden 1679 jälkeen suomenkielistä promootiorunoutta ei ilmestynyt pitkään aikaan, sen sijaan väitöskirjojen onnittelurunoja kirjoitettiin 1700-luvun puolivälistä eteenpäin myös suomeksi. Seuraavan kerran suomeksi promootion yhteydessä runoili vasta A. Oksanen vuonna 1869.
Promootiorunoissa korostuu ajatus, joka yhä edelleen on läsnä opintonsa päättäviä ja valmistuvia onniteltaessa. Kyseessä on merkkipäivä opintonsa päättävälle, jonka yksi elämänvaihe tulee päätökseen, mutta myös yhteiskunnalle. Valmistunut astuu opinpolultaan yhteiskuntaan vaikuttamaa ja saattaa omalla alallaan ja omalla tavallaan itsensä, tietonsa ja taitonsa yhteisönsä, isänmaan ja maailman käyttöön. Ja sitä jos mitä on syytä juhlia.
Lähteet:
Filosofisen tiedekunnan promootion nettisivut: https://fil-promootio.helsinki.fi/promootiokulttuuri/
Matti Klinge et al., Kuninkaallinen Turun Akatemia 1640–1808, osa I. Otava (1987).
A.V. Koskimies (toim.): Agricolasta Juteiniin. Kirjallis- ja kielihistoriallisia näytteitä vanhemmasta suomalaisesta kirjallisuudesta, s. 175–177. WSOY (1921).
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Verkkojulkaisu 2005. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi.
Toini Melander, Tilapäärunoutta Ruotsin vallan ajalta I. SKS (1928).
Promootion riemuvuosi -nettisivut: https://www.helsinki.fi/fi/projektit/promootion-riemuvuosi
Ajan virrasta kirjoituksen ikuisuuteen 