Lähteillä

Marraskuussa vietin kaksi päivää Tukholman Kungliga biblioteketissa tutkimassa kirjaston mittavia henkilörunouden kokoelmia. Toisin kuin Helsingissä Kansalliskirjastossa, Kungliga biblioteketissa henkilörunouden tutkija ei tutki mikrofilmattua tai digikuvattua aineistoa, vaan alkuperäisiä julkaisuja, jotka on sidottu niteisiin julkaisuvuoden sekä julkaisun koon perusteella. A-sarjan niteissä on 1600-luvulla julkaistua henkilörunoutta, B-sarjan niteissä 1700-luvun ja C-sarjan niteissä 1800-luvun henkilörunoja. Kvarttokokoiset painatteet – niiden koko on neljäsosa painoarkista, siitä nimi – ja pienemmät painatteet on sidottu erikseen, puolikkaan arkin kokoiset foliopainatteet erikseen. Isoimmat, koko arkin kokoiset patenttifoliopainatteet säilytetään omissa koteloissaan.

Lähde: Kungliga biblioteket, Verser över enskilda

Tietoja kokoelmaan kuuluvista henkilörunoista voi etsiä kortistosta joko kirjoittajan tai kohdehenkilön nimen perusteella. Järjestelmä on aineiston luonteen huomioon ottaen looginen, mutta se ei aina palvele tutkimusta ihanteellisella tavalla. Jos tiedossa ei ole nimettyä vastaanottajaa tai kirjoittajaa, vaan henkilörunouteen haluaisi tutustua yleisemmin, on vain tilattava sokkona jokin nide ja katsottava, mitä haaviin jää. Niteet ovat laajoja ja aineistoa on runsaasti, joten varmasti haaviin jää jotain, vaikka ei välttämättä sitä, mitä erikoislukusaliin saapuessaan on toivonut löytävänsä.

Aineistojen tutkiminen on monelle tutkijalle mieluisin osa työtä, ja itsekin koen virkistyväni ja innostuvani tutkimusaineistoja lukiessani. Aineiston tutkimisen sisältyy odotuksia, yllätyksiä, haasteiden ratkomista, jännitystä, löytöjä, oivalluksia ja pettymyksiä. Tukholmassa ehdin kahden päivän aikana käydä läpi 15 sidosta ja muutamia patenttifoliojulkaisuja ja lukea ja valokuvata kaikkiaan noin 50 henkilörunojulkaisua. Tänä syksynä olen viettänyt muutenkin paljon aikaa eri kirjastoissa aineistoa keräten, ja mukaan tarttuneesta aineistosta tulen kirjoittamaan blogissakin.

Lähde: Kungliga biblioteket, Verser över enskilda

Koska useimmiten käsittelen tutkimusaineistoani valokuvina tai mikrofilmiltä skannattuina pdf-tiedostoina, oli erityisen sykähdyttävää päästä hypistelemään alkuperäisiä henkilörunojulkaisuja. Digitaalisen aineiston kiistaton etu on sen ylivertainen saavutettavuus: sitä voi tutkia missä ja milloin vain – esimerkiksi kotona pandemian sulkiessa kirjaston ovet. Alkuperäisaineistoa tutkittaessa julkaisujen materiaalisuutta pystyy kuitenkin havainnoimaan eri tavoin kuin silloin, kun aineisto on pelkkiä bittejä. Julistekokoon painettu hautaruno tekee ihan eri vaikutelman kuin kämmenen kokoinen pikku vihkonen. Osa julkaisuista näyttää niin koskemattomilta, että voisi kuvitella niiden siirtyneen kirjaston suojiin suoraan painokoneesta. Toisia on taiteltu, paperin kulmat ovat kuluneet, marginaaleihin on tuherreltu tekstiä ja laskuharjoituksia. Julkaisun äärellä voi pohtia, kuinka monen käsiparin kautta teksti on kulkeutunut 1600-luvulta minun käsiini, miten ja missä julkaisua on säilytetty, ja minkälaisia ajatuksia sen näkeminen ja lukeminen on lukijoissa herättänyt.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s